Miten CRPS diagnosoidaan?
CRPS:n (Complex Regional Pain Syndrome) diagnosointi perustuu ensisijaisesti potilaan oireisiin ja lääkärin tekemään kliiniseen tutkimukseen. Toisin kuin monissa muissa sairauksissa, CRPS:lle ei ole olemassa yksittäistä testiä, joka yksinään varmistaisi diagnoosin. Tämä tekee sairauden tunnistamisesta usein haastavaa ja vaatii kokonaisvaltaista arviointia.
Diagnoosin tukena käytetään kansainvälisesti hyväksyttyjä Budapest-kriteereitä, jotka auttavat tunnistamaan CRPS:lle tyypilliset oireet ja löydökset. Kriteerit jakautuvat neljään pääryhmään: sensorisiin oireisiin, vasomotorisiin muutoksiin, sudomotorisiin muutoksiin ja turvotukseen sekä motorisiin ja troofisiin muutoksiin. Sensoriset oireet tarkoittavat esimerkiksi kosketusarkuutta tai poikkeavaa kipuherkkyyttä. Vasomotoriset muutokset näkyvät ihon värin tai lämpötilan vaihteluna. Sudomotoriset muutokset liittyvät hikoiluun ja turvotukseen, kun taas motoriset ja troofiset muutokset voivat ilmetä liikerajoituksina, lihasheikkoutena tai ihon ja kynsien muutoksina.
Diagnoosin tekeminen edellyttää, että oireita esiintyy useammasta näistä ryhmistä sekä potilaan kertomana että lääkärin tutkimuksessa todettuna. Lisäksi yksi keskeinen osa Budapest-kriteereitä on se, että oireille ei löydy muuta selittävää syytä. Ennen diagnoosin tekemistä lääkärit pyrkivät sulkemaan pois muut mahdolliset sairaudet tai tilat, jotka voisivat aiheuttaa samankaltaisia oireita. Tämän vuoksi potilaalle voidaan tehdä erilaisia tutkimuksia, kuten kuvantamisia tai hermoston tutkimuksia.
Budapestin-kriteerit
1. Jatkuva kipu, joka on suhteeton mahdolliseen edeltävään laukaisevaan syyhyn nähden
2. Anamneesissa ainakin yksi oire kolmessa alaryhmässä (kliiniset diagnostiset kriteerit):
sensoriset oireet: hyperestesia, allodynia tai molemmat
vasomotoriset oireet: ihon lämpötilan asymmetria, ihonvärin vaihtelu tai asymmetria
hienerityksen muutokset tai turvotus: hikoiluvaihtelu, hikoilun asymmetria tai turvotus
motoriset tai troofiset muutoksia: liikerajoitus, motorinen toimintahäiriö (voiman heikkous, vapina, dystonia) tai troofiset muutokset (karvoitus, kynnet, iho)
Tutkimustyössä käytetään usein myös diagnostisena kriteerinä kaikkien neljän kohdan täyttymistä.
3. Tutkimushetkellä nähtävissä ainakin yksi diagnostinen statuslöydös kahdessa tai useammassa alaryhmässä
tuntopoikkeavuus: hyperalgesia (terävälle) tai allodynia (kevyelle kosketukselle, painallukselle tai nivelen liikkeelle) tai molemmat
verenkierron muutokset: lämpötilan asymmetria, ihonvärin vaihtelu tai asymmetria
hikoilumuutos tai turvotus: turvotus, hikoiluvaihtelu tai hikoilun asymmetria
motoriset tai troofiset muutokset: liikerajoitus, motoriikan häiriö (voiman heikkous, vapina, dystonia) tai troofiset muutokset (karvoitus, kynnet, iho)
4. Ei mitään muuta diagnostista selitystä oireille ja löydöksille
On tärkeää ymmärtää, että nämä tutkimukset eivät useimmiten ole tarkoitettu CRPS:n suoraan toteamiseen, vaan niiden avulla varmistetaan, ettei oireiden taustalla ole esimerkiksi muuta sairautta, joka vaatisi erilaista hoitoa.
CRPS:n diagnosointi on usein haastavaa, koska oireet voivat vaihdella paljon eri henkilöiden välillä ja muuttua ajan myötä. Kaikki oireet eivät välttämättä esiinny samanaikaisesti, ja sairauden alkuvaiheessa oireet voivat olla epäselviä. Lisäksi CRPS voi muistuttaa monia muita sairauksia, mikä voi vaikeuttaa oikean diagnoosin tekemistä.
Monet CRPS-potilaat kokevat, että diagnoosin saaminen viivästyy. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että oireet tulkitaan aluksi normaaliksi paranemisprosessiksi vamman tai leikkauksen jälkeen. Sairaus voi myös kehittyä vähitellen, jolloin sen tunnistaminen ei ole heti selvää. Lisäksi CRPS on suhteellisen harvinainen sairaus, eikä se ole kaikille ammattilaisille yhtä tuttu, mikä voi osaltaan vaikuttaa diagnoosin viivästymiseen.
CRPS jaetaan kahteen päätyyppiin sen perusteella, voidaanko hermovaurio osoittaa. CRPS tyyppi I:ssä selvää hermovauriota ei pystytä osoittamaan tutkimuksissa, kun taas CRPS tyyppi II:ssa kipu liittyy todettuun hermovaurioon. Käytännössä molemmat muodot voivat oireilla hyvin samankaltaisesti, ja niiden hoito on pääosin samanlaista. Ero liittyy siis lähinnä siihen, pystytäänkö hermovaurio todentamaan vai ei.
Diagnostiikan tukena voidaan joissakin tilanteissa käyttää ENMG-tutkimusta (elektroneuromyografiaa), jolla tutkitaan hermojen toimintaa ja lihasten sähköistä aktiivisuutta. Tutkimusta käytetään erityisesti silloin, kun halutaan selvittää mahdollinen hermovaurio ja erottaa CRPS tyyppi I ja tyyppi II toisistaan. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että ENMG ei yksinään diagnosoi CRPS:ää, eikä normaali tutkimustulos sulje pois sairauden mahdollisuutta.
Kokonaisuudessaan CRPS:n diagnosointi perustuu huolelliseen arvioon, jossa yhdistetään potilaan kokemat oireet, kliininen tutkimus ja tarvittaessa lisätutkimukset. Koska kyseessä on monimuotoinen sairaus ilman yksittäistä varmistavaa testiä, diagnoosin tekeminen voi viedä aikaa.
Lähteet
Käypä hoito – Pitkäaikainen kipu
Terveyskirjasto (Duodecim): CRPS
Terveyskylä – Kuntoutumistalo
Harden RN et al., Budapest Criteria, Pain Medicine
Birklein & Schlereth, Complex Regional Pain Syndrome, Lancet Neurology